Nuorena tyttönä olin kaunis ja hoikka. Urheilin ja liikuin.
Nyt olen enää kaunis. Olen syönyt ryppyni sileiksi. Urheilla jaksan silloin, kun huvittaa. Viime aikoina ei ole huvittanut.

Olen kokeillut Painonvartijoita. Nutrilettia, pussikeittoja, kaalisoppakuuria, vertaistukea, liikuntaa, karppausta ja ties mitä.

Ongelmani on pääasiassa se, että rakastan ruokaa. Rakastan suolaista ja makeaa. Suklaakakkuja, munkkeja, sipsejä, pizzaa. Salaatteja, satsumoita, nektariineja, omenoita, sipulia, porkkanoita. Niin ja punaviiniä. Tai viiniä ylipäätään. Ja olutta. Ja Cola Zeroa ja Pepsi Maxia. Kuten huomaat, en ole pelkästään roskaruuan ystävä. Syön vain liikaa. Ja liian usein.

Mutta nyt se on loppu. Taas. Mutta tällä kertaa ihan oikeasti. (Taas.)

Tai oikeastaan se on loppu keskiviikkona. Vapun jälkeen. Tavoitteeni on 5 kiloa ja kolme viikkoa.

Ehei, äläpä nyt naura. On ihan todistettu, että meillä pläskeillä tippuu ihan ensimmäiseksi nesteet. Viisi kiloa on siis ihan järkeenkäypä luku, jos jätän kaiken pläskiruuan pois. Tai siis jos jätän ne pois kuudeksi päiväksi viikossa. Yhtenä päivänä on pakko saada edes pizzaa ja punkkua. Mutta vain yhtenä päivänä viikossa (ja jos Suomi voittaa lätkän MM-kultaa).

Noniin. Tällä lähdetään. En syö liikaa. Helppoa kuin heinänteko.

Joku huuteli liikunnasta jotain. Vissiin omatuntoni tai joku.
No, alan pyöräillä. Pyöräilen töihin ja takaisin. Vähintaan 2 kertaa viikossa, mielellään kolme tai neljä. Tai viisi. Olen harrastanu sitä ennenkin, joten peace of (chocolate)cake. Kilometreja tulee jotakuinkin 29 per päivä. Hurjaa. Mutta ei liian. Enkä saa aloittaa liian rääkillä, muussa tapauksessa into lopahtaa heti.

Näillä siis mennään. Ensin 5 kiloa. Ja siitä sitten 10 lisää. Ja vielä viisi, jos jaksan ja haluan jatkaa.

Painoni on tällä hetkellä 96 kiloa. Ja olen 164 cm pitkä (tietääkseni). Pläskimahani mittaan tiedoksi 2.5.12.

Huh. Näillä mennään. Vertaistuki on aina paikallaan.